Uusi Liiku Keuruulla-hanke käynnistyy – Keuruun kaupungille 22 000€ avustusta aikuisten liikunnan edistämiseen
Keuruun liikuntapalveluissa käynnistyy uusi ”Liiku Keuruulla”- hanke, jonka tavoitteena on edistää aikuisväestön liikkumista. Hankkeen painopisteenä on erityisesti vähän liikkuvien työikäisten aktiivisuuden lisääminen.
Länsi- ja Sisäsuomen aluehallintovirasto myönsi Keuruun kaupungille valtionavustusta liikunnallisen elämäntavan paikallisten kehityshankkeiden määrärahasta 22 000€ vuodelle 2022. Hankeavustuksella on tarkoitus palkata koordinaattori jalkauttamaan hanketta. Alustavan suunnitelman mukaan käynnistyvän hankkeen kesto on kolmevuotinen. Hankkeelle on mahdollista myöntää avustusta myös vuosina 2023 ja 2024.
Hankkeella on kolme päätavoitetta, jotka ovat:
- Vahvistaa liikunnallisen toimintakulttuurin muodostumista työelämään ja lisätä aikuisten liikkumista eri elämäntilanteissa.
- Markkinoida ja järjestää liikuntaneuvontaa vähän liikkuville henkilöille ja perheille
- Edistää aikuisliikuntaa yhteistyöllä yhdistysten, liikuntaseurojen ja yritysten kanssa
Käytännössä hankkeessa tullaan järjestämään erilaisia liikunnan edistämiskampanjoita työ- ja eläkeiässä oleville. Lisäksi liikuntaneuvontaa tullaan kehittämään.
Hankkeessa toteutetaan Opetus- ja kulttuuriministeriön vuonna 2020 käynnistynyttä Liikkuva-aikuinen ohjelmaa. Ohjelman tavoitteena on valtakunnallisesti innostaa työikäiset liikkumaan terveytensä kannalta riittävästi. Tutkimustulosten mukaan 80 prosenttia työikäisistä ei liiku terveytensä kannalta tarpeeksi. Työikäisten liikuntasuositusten mukaan aikuisen tulisi liikkua sydämen sykettä kohottaen reippaasti ainakin 2 t 30 min viikossa tai rasittavasti liikkuen 1 t 15 min viikossa (Liikkuva Aikuinen 2022, UKK-Instituutti 2019).
”Viime vuosina kaupungilla on panostettu erilaisten hankkeiden kautta lasten ja nuorten liikunnan edistämiseen. Hankkeissa syntyneitä hyviä käytäntöjä on jalkautettu osaksi päiväkotien ja koulujen arkea ja niitä kehitetään edelleen, mutta koimme ajankohtaiseksi panostaa seuraavaksi aikuisliikunnan edistämiseen. Usealle keuruulaisista peruspalvelut ja työpaikat ovat kävely- tai pyöräilymatkan päässä. Lisäksi aikuisväestölle on tarjolla monipuolisesti erilaisia aikuisliikuntaryhmiä sekä harrastusporukoita eri lajeissa, puhumattakaan kaikkia lähellä olevan luonnon tarjoamista rentoutumis- ja liikkumismahdollisuuksista. Toivottavasti alkavan hankkeen avulla saadaan mahdollisimman useat innostumaan liikkumaan omaksi ilokseen ja hyvinvoinnikseen. Usein aikuisiän liikunta nähdään vain välillisenä terveyden edistämisenä. Haluaisin korostaa myös liikkumista itseisarvona, jossa kullekin sopiva liikkuminen on keskiössä ja syy-seuraus -aspekti ja suorittaminen jää taka-alalle.” – Heli Peltola, Vapaa-aikapäällikkö
Lisätietoja Liikkuva-aikuinen ohjelmasta osoitteessa : www.liikkuvaaikuinen.fi/
Lisätietoja hankkeesta:
Heli Peltola
Vapaa-aikapäällikkö
Puh. 040 827 2753
heli.peltola@keuruu.fi
Tino Kohonen
Vs. Hallintovastaava
Puh. 050 564 7652
tino.kohonen@keuruu.fi