Uusien ulkokuntosalilaitteiden avajaiset 29.6. keskusurheilukentällä
Keskusurheilukentälle valmistuneen ulkokuntosalilaitteiston avajaistilaisuus ja opastus järjestetään 29.6. klo 16-19. Kentällä on samalla Leikitään pikkukakkosta tapahtuma, joten myös lapsille on runsaasti puuhaa tarjolla. Mukana myös rahoittajan edustaja toimintapisteineen Osuuskauppa Keskimaalta.
Aikaisempi tiedote:
Keuruulle Keskimaan Ilo auttaa hyväntekeväisyyslahjoitusrahalla saadaan uuden yleisurheilukentän yhteyteen ulkokuntosalilaitteisto monipuolistamaan myös kentän käyttöä.
Koko tiedotteen voi lukea tästä
Ote tiedotteesta:
Yhteistyökumppanina Keuruun kunta: ulkokuntosali Keskusurheilukentän yhteyteen
Keuruun Keskusurheilukentän yhteyteen rakennetaan ulkokuntosali Ilo auttaa -lahjoituksen avulla. Ulkokuntosali on yksi osa koko urheilukentän peruskunnostusta.
− Urheilukenttä sijaitsee keskeisellä paikalla Keuruulla ja ulkokuntosalilaitteet lisäävät kentän monipuolista käyttöä erilaisille kohderyhmille. Kentän monipuolinen käyttö on ollut tavoitteena, kun rakentamispäätöstä on tehty, joten lahjoitus tukee tavoitetta todella hyvin. Ulkokuntosalin laitteet soveltuvat hyvin kaiken kuntoisille liikkujille. Kenttä ja ulkokuntosali valmistuvat juhannukseen mennessä, taustoittaa Keuruun kaupungin vapaa-aikapäällikkö Heli Peltola.
Kuva on kuvituskuva, jossa saman tyyppisiä laitteita, kuin valmistuvassa kohteessa.