Liikuntakysely toimintarajoitteisille henkilöille
Selvitämme tällä kyselyllä toimintarajoitteisten, vammaisten ja pitkäaikaissairaiden aktiivisuuden ja liikkumisen tilannetta. Kysely koskee myös niitä, joiden liikuntakyky on heikentynyt ikääntymisen vuoksi. Vastaamalla autat meitä kehittämään Keuruun, Multian ja Petäjäveden alueen soveltavan liikunnan palveluja.
Vastausaikaa on perjantaihin 31.5.2024 asti. Liikuntakysely on jaettu kolmeen osaan. Ensiksi kysymme taustatietojasi, sen jälkeen nykyisen liikkumisen ja harrastamisen määriä ja lopuksi selvitämme harrastamisen esteitä ja toiveita. Kyselyyn vastaaminen kestää korkeintaan 15 minuuttia. Kysymykset on laadittu siten, ettei vastauksista pysty tunnistamaan sinua. Vastauslomakkeita käsittelevät vain alla nimetyt henkilöt. Kaikkien vastaajien kesken arvotaan kolme, viiden kerran vapaalippu paketteja Keuruun uimahallin palveluihin. Vastaamalla kyselylomakkeen viimeiseen kysymykseen ”kyllä” avautuu automaattisesti arvontalomake, johon jättämällä yhteystietosi osallistut arvontaan. Voittajille ilmoitetaan arvonnan tulos henkilökohtaisesti kesäkuun aikana.
Arvontalomakkeelle tallentamiasi vastaajatietoja ei voi yhdistää tähän kyselyyn ja vastaajatiedot hävitetään välittömästi arvonnan jälkeen. Tuloksia hyödynnetään Keuruun, Multian ja Petäjäveden soveltavan liikunnan kehittämissuunnitelmissa sekä palvelutarjonnan kohdistamisessa.
Linkki kyselylomakkeeseen: https://link.webropolsurveys.com/S/2B7BF2C667B260A8
Lisätietoja: soveltavan liikunnanohjaaja Juho Siirilä puh. 040 520 3949, juho.siirila@keuruu.fi
Hyvinvointikoordinaattori Petäjävesi/Multia Sami Jylhä puh. 040 3016 203, sami.jylha@multia.fi
Hyvinvointikoordinaattori Keuruu Tino Kohonen puh. 050 564 7652 tino.kohonen@keuruu.fi