Liiku Keuruulla-ryhmät

Mitä ovat Liiku Keuruulla-ryhmät?

Keuruun kaupungilla starttaa Keuruulla-hanke, jonka tavoitteena on edistää aikuisikäisen väestön liikkumista. Osana hanketta yhteistyössä yhteistyökumppaneiden kanssa perustetaan aikuisille suunnattuja matalan kynnyksen liikuntaryhmiä.

Ryhmät sopivat henkilöille, joilla on esimerkiksi ollut pidempi tauko liikunnasta tai eivät ole aiemmin ohjattuun liikuntaan osallistuneet. Osa ryhmistä on maksuttomia ja osaan pääsee tutustumaan useamman kerran pienellä tutustumismaksulla. Tutustuminen ei sido sinua koko kaudeksi mukaan toimintaan, vaan tutustumisjakson jälkeen voit halutessasi jatkaa harrastuksen parissa tai kokeilla jotain muuta.

 

Kaikkien ryhmien tutustumiskerrat ovat maksuttomia työttömille.

 

Toimintaa ovat toteuttamassa yhteistyössä liikuntapalveluiden kanssa Keuruun Naisvoimistelijat ry, Haapamäen Naisvoimistelijat ry, Keuruun Sport Center, kansalaisopisto ja paikalliset yritykset. Liiku Keuruulla-ryhmistä jaettiin esitteet taajamien kotitalouksiin viikolla 35.

 

Liiku Keuruulla-ryhmien aikataulut:

 

Maanantai:

  1. Kevyt jumppa
  • Lihashuoltoa, liikkuvuusharjoituksia ja venyttelyä sisältävää hypytöntä hyvän olon perusvoimistelua, joka sopii kaikille ikään tai kokoon katsomatta.
  • Klo 17.30-18.15, Kivelän koulun sali (osoite Uskalintie 6-8).
  • Osallistumismaksu syyslukukaudelle 25 euroa.
  • Järjestäjänä toimii Keuruun Kansalaisopisto, ohjaajana Katri Paananen. Ilmoittaudu mukaan Keuruun kansalaisopiston nettisivuilla.
  1. Toiminnallinen lihaskunto
  • Tehokas ja monipuolinen tunti, joka vahvistaa koko kehoa. Erilaisia liikkeitä yhdistetään toisiinsa mahdollisimman monin tavoin, jolloin usea lihasryhmä tekee samanaikaisesti työtä. Tunnilla käytetään apuna lihaskuntovälineitä, kuten gymstickiä, puntteja, kuminauhoja tai keppiä sekä oman kehon painoa. Tunnilla voima kasvaa, keskivartalo vahvistuu ja rasva palaa! Sopii kaikenikäisille ja -kuntoisille.
  • Klo 18.30-19.30, Yläkoulun Auditorio.
  • Osallistumismaksu kuudelle (6) tutustumiskerralle yhteensä 20 euroa.
  • Järjestäjänä toimii Keuruun Naisvoimistelijat ry. Ilmoittaudu mukaan: Petra Vienola Puh. 040 5960 324.
  1. Spinning (helppo)
  • Spinning on spinning-pyörällä harrastettava kuntoilulaji. Tunnit ovat ohjattuja ja sopivat aloittelijoille
  • Klo 19.00-19.45, Keuruun Sport Center (Einari Vuorelan tie 8)
  • Osallistumismaksu neljälle (4) tutustumiskerralle 20 euroa.
  • Järjestäjänä Keuruun Sport Center. Ilmoittaudu mukaan Keuruun Sport Centerin nettisivuilla: ilmoittaudu
  1. Kehonpainotreeni (Haapamäki)
  • Tunti koostuu oman kehonpainolla tehtävistä harjoitteista matalalla sykkeellä. Ryhmäliikuntaan voi osallistua paljain jaloin. Tunnit eivät sisällä hyppyharjoitteita.
  • Klo 19.00-20.00, Haapamäen yhteiskoulun Sali (Riihontie 15).
  • Osallistumismaksu kuudelle (6) tutustumiskerralle yhteensä 20 euroa.
  • Järjestäjänä toimii Haapamäen Naisvoimistelijat ry. Ilmoittaudu mukaan: Satu Aittola Puh. 040 506 2363.

Tiistai:

  1. Sulkapallo
  • Syksyllä alkaa työikäisille suunnattu kaikille avoin sulkapallovuoro. Sulkapallovuorolta löydät itsellesi peli- tai pallottelukaverin. Mailoja ja palloja lainattavissa paikan päältä.
  • Klo 16.30-18.00, Kivelän koulun sali (osoite Uskalintie 6-8). Kulku takaovesta.
  • Vuoro on osallistujille maksuton.
  • Järjestäjänä liikuntapalvelut. Lisätiedot Tino Kohonen puh. 050 564 7652.
  • Liity mukaan vuoron whatsapp-ryhmään: Whatsapp-ryhmä
  1. Salibandy (Firmavuoro Haapamäki)
  • Syksyllä alkaa työikäisille suunnattu kaikille avoin salibandyvuoro. Vuorolla on pelureita mukana Tälli Oy:lta ja Vaissi Oy:lta. Kaikki keuruulaiset ovat tervetulleita mukaan peleihin!
  • Klo 18.00-19.00, Haapamäen koulun sali (Riihontie 15).
  • Vuoro on osallistujille maksuton. Ilmoittautumista ei vaadita.
  1. Salibandy (Firmavuoro Kivelä)
  • Syksyllä alkaa työikäisille suunnattu kaikille avoin salibandyvuoro. Vuorolla on pelureita mukana HT Laser ja Elekmerk Oy:lta. Kaikki keuruulaiset ovat tervetulleita mukaan peleihin!
  • Klo 19.30-20.30, Kivelän koulun sali (Uskalintie 6-8).
  • Vuoro on osallistujille maksuton. Ilmoittautumista ei vaadita. Omat mailat.

 

Keskiviikko:

  1. Virtaa!-ryhmä
  • Virtaa! –ryhmän tavoitteena on lisätä hyvinvointia ja arjessa jaksamista. Toimintaan kuuluvat erilaiset “lajitutustumiset ja maistiaiset” vuodenaikojen mukaan. Voit osallistua myös vain yksittäiseen tapahutmaan. Toiminta on osallistujille maksutonta.
  • Klo 16.15-17.00 erikseen sovittuina ajankohtina.
  • Järjestäjänä liikuntapalvelut. Ilmoittaudu mukaan: Tino Kohonen puh. 050 564 7652.

 

  1. Miesten kuntosaliryhmä
  • Kuntosaliryhmä sopii sinulle, joka haluat aloittaa kuntosaliharjoittelun tai kaipaat vinkkejä harjoitteluun. Vuorolla voi harjoitella ohjatusti tai omatoimisesti. Starttiryhmä kokoontuu 6 kertaa loka-marraskuussa.
  • Klo 18.30-19.30, Uimahallin kuntosali (osoite Keuruuntie 23).
  • Ensimmäinen kerta 5.10.2022 Osallistumismaksu kuudelle (6) tutustumiskerralle yhteensä 20 euroa.
  • Järjestäjänä liikuntapalvelut. Ilmoittaudu mukaan: Uimahallin valvomo puh. 0400 859 562
  1. Naisten kuntosaliryhmä
  • Kuntosaliryhmä sopii sinulle, joka haluat aloittaa kuntosaliharjoittelun tai kaipaat vinkkejä harjoitteluun. Vuorolla voi harjoitella ohjatusti tai omatoimisesti. Paikalla uimahallin ohjaajat.
  • Klo 17.30-18.30, Uimahallin kuntosali (osoite Keuruuntie 23).
  • Osallistumismaksu kuudelle (6) tutustumiskerralle yhteensä 20 euroa.
  • Järjestäjänä liikuntapalvelut. Ilmoittaudu mukaan: Uimahallin valvomo puh. 0400 859 562

Torstai:

  1. Tanssien ja jumpaten
  • Mukavan letkeän musiikin tahdittaman tunnin aikana sykettä kohotetaan askeltaen helpoin tanssirytmein sekä jumpataan kaikkia lihasryhmiä kattavin voimistelu- ja tasapainoliikkein. Tunnin päätteeksi rentoudutaan venytellen. Ryhmä on suunnattu kaiken ikäisille ja kokoisille!
  • Klo 18.00-19.15, Kivikoulun uusi sali (osoite Keuruuntie 18)
  • Osallistumismaksu kuudelle (6) tutustumiskerralle yhteensä 20 euroa.
  • Järjestäjänä toimii Keuruun Naisvoimistelijat Ilmoittaudu mukaan: Petra Vienola Puh. 040 5960 324.
  1. Vesitreeni-ryhmä
  • Vesitreeniryhmässä kuntoillaan altaassa ohjatusti. Ryhmä sopii aloittelijoille.
  • Klo 19.15-20.00, Uimahallin monitoimiallas (osoite Keuruuntie 23)
  • Osallistumismaksu kuudelle (6) tutustumiskerralle yhteensä 20 euroa.
  • Järjestäjänä liikuntapalvelut. Ilmoittaudu mukaan: Uimahallin valvomo puh. 0400 859 562.

 

 

Ryhmät täyttyvät pian, joten varaa paikkasi ryhmistä! Tutustu myös yhteistyökumppaneiden muihin liikuntaryhmiin nettisivuilla!

 

Lisätietoja:

Tino Kohonen

Puh. 050 564 7652